Laulu

Porkkala-laulu
Isämme Hjalmar Tallberg (1902-1980) ei oikeastaan ollut kirjailija siinä mielessä, että hän olisi julkaissut kirjoja, vaan hän kirjoitti muistiin tositarinoita, sananlaskuja ja pieniä kertomuksia, jotka hän oli kuullut työssään kyläseppänä Överbyssä, Kirkkonummella. Lisäksi hän sanoitti tunnettuja melodioita, muun muassa Porkkala-laulun (Porkalavisan), jonka hän kirjoitti sen jälkeen, kun Suomen oli ollut pakko vuokrata Kirkkonummen, Siuntion ja Degerbyn osia Neuvostoliitolle aselevon astuttua voimaan vuonna 1944. Sen hän kirjoitti vuonna 1945 uudessa 'ympäristössään Espoon Kauklahdessa, jonne perhe evakuoitiin. Paluulaulu (Återkomstvisan) syntyi 12 vuotta evakuoinnin jälkeen isän "uudessa" sepänverstassa, kun vuokra-alue palautettiin suomalaisille. Aina kuolemaansa saakka vuonna 1980 hän teki tavoilleen uskollisena muistiinpanoja. Hän ei koskaan muuttanut takaisin Kirkkonummelle, mutta omien sanojensa mukaan hänen sydämensä ja ajatuksensa olivat koko ajan Kirkkonummella. Sinne hänet on myös haudattu. / Kirkkonummella 1.12.1994 Per Tallberg Stig Tallberg
Tid
1945